IKAALISTEN SEUDUN KENNELKERHO RY:n
KOULUTUSKENTTÄ sijaitsee osoitteessa VIRKAKANKAANTIE 180, 39530 IKAALINEN
Kennelkerho omistaa hehtaarinkokoisen tontin Virkakankaantien varressa. Saimme sen noin 20 vuotta sitten lahjoituksena Birgitta Kajanderilta. Vuonna 2013 aloimme suunnittelemaan tontin käyttötarkoitusta ja päätimme rakentaa tontille koulutuskentän sekä kerhorakennuksen. Aktiivinen Satakunta tuki hankettamme rahallisesti. Vuonna 2014 alettiin tositoimiin ja talkoiltiin ahkerasti tontilla lähes viikoittain. Rakennusprojektin vastaavana toimi Ari Keskinen, sähköistyksestä vastasi Tomi Heikkilä ja Jukka Lammi.
Tontille nousi kuin nousikin hieno kerhorakennus varasto- ja wc-tiloineen vastaamaan lähinnä koulutusjaoksen (toko, agility, rally-toko, nuoriso- ja näyttelykoulutustoiminta) tarpeita.
Tontti sai nimekseen ”Koirala”. Koiralassa tänä päivänä pyörii kevät-kesä-syksyaikaan kerhon koulutusjaoksen koulutukset lähes joka arki-ilta. Lisäksi järjestämme virallisia tottelevaisuuskokeita, mölli tokoja, agilityn epiksiä ja Match Shown 1-2 kertaa vuodessa. Nuorisotoimintaa järjestetään tarpeen mukaan. Tontilla järjestetään myös MH-kuvauksia ja Luonnetestejä sekä kerhon että ulkopuolisten toimesta.
Kentän hoitajana toimii Anu Luomahaara ja kenttää vuokrataan kerhotiloineen myös ulkopuolisille.
Hinnat: 1.4. – 31.10. välisenä aikana koiraharrastajille:
50€/ilta
70€/arkipäivä
100€/viikonloppupäivä
200€/viikonloppu (pe-ilta – su-ilta)
100€ siivousmaksu
100€ avaimen kadotus
Koiralan kerhotilan vuokraan sisältyy:
*keittiötila, jossa mm. induktioliesi, vesijohtovesi (kylmä ja lämmin vesi), keittiövälineet
* wc-paperit ja paperitavarat
*kahvinkeittimen, vedenkeittimen ja muiden laitteiden käyttö
muuna aikana sopimuksen mukaan. Anu Luomahaara p. 044-2697441 sähköposti koirala.iskk(at)gmail.com